Toimintatiistai ja torstai

Tiistaina olikin 1.2 GHz:n NAC jossa saimme nauttia kotimaan troposta. Pisin QSO oli melkein 400km ja Uusikaarlepyyn majakkakin kuului. Samalla kokeiltiin 2m ja 70cm toistimia ja Jyväskylän toistin aukesi mukavasti ja 2m:n SSB:llä oli Tampereelta vasta-asema ja saatiin mukava yhteys sinne.

Torstain kerhoilta aukesi neljän jälkeen iltapäivällä ja kerhoillassa kuulosteltiin satelliitteja ja ihmeteltiin mm. Kenwoodin TS-520 radiota josta ei lähtenyt tehoa kuin 20W (ja sekin vain tune asennossa). Modulaatio jäi kokonaan uupumaan sekä SSB:llä että CW:llä. Radion labraaminen jatkuunee seuraavalla kerralla. Säätämössä katseltiin digitaalista ESR-mittaria ja vaihdettiin elkoja Motorola Spectran näyttölaitteeseen.

Langatonta web-selaimella ohjattavaa web-kameraa tutkittiin kun siinä ei toiminut WLAN. Pienen ihmettelyn jälkeen vika löytyikin. Kamerasta oli kytketty kiinteä IP päälle joka vaikutti myös WLAN puolelle jolloin kamera saikin yhteyden ja virtakaapelin vaihdon jälkeen vietiin kamera olohuoneen puolelle kokeiltavaksi. Yllättävän jouheasti kuva kääntyi ja äänikin välittyi pienen ActiveX säädön jälkeen.

Kellon ollessa miltei puoliyö taas olikin aika laittaa kerho kiinni ja suunnata kotimatkalle.

Comments