Kerhon rapiseva betonilattia on ollut vuosien kuluessa merkittävä ongelma. Hieno kivipöly, mikä irtoaa esimerkiksi rullatuolien rusentaessa lattiapintaa, aiheuttaa vähintäänkin kuivaa kurkkua, mutta on myös uhka terveydelle. Mattoja ja lattiapintaa joudutaan jatkuvasti imuroimaan, ja usein pitkän kerhoillan päätteeksi olo on vähintäänkin pölyinen. Ongelmaan on pohdittu "tilapäisiä" ja pysyviä ratkaisuja, kuten jäykkiä suojaavia muovilevymattoja ja koko tilan lattioiden riipimistä auki ja pinnoittamista uudelleen asianmukaisen järeyden aineilla. Isompi lattiaprojekti on kuitenkin pitkän ajan päässä realistisesti ajatellen johtuen tarpeesta tyhjentää koko tila (tavarasta).
Mikko OH2FPR sai pelastettua sankarillisesti merkittävän pinon lattiaa suojaavia KOLON-liuskoja. Illan tiimellyksessä aloitettiin säätämön kääntämisellä ympäri: pitihän matoilla täyttää koko lattia-ala. Raskaat ja elastiset(!!) pöydät osoittautuivat haasteellisiksi, ja havaittiin tyypillisiä pikavirityksiä, eli irti oleva pöydän jalka! Asia korjattiin asianmukaisin menetelmin hyväksi havaittuja kiinnitystarvikkeita käyttäen, ja itse työ eli lattian pinnoitus saattoi jatkua.
Säätämön tultua valmiiksi siirryttiin radiohuoneeseen. Raskaiden 5,5kVA 50kg suojaerotusmuuntajien siirtelyt edellyttivät voimainponnistuksia laveaharteisilta kerholaisilta, mikä ei kuitenkaan osoittautunut tässä manpoweria huokuvassa joukossa minkään tason ongelmaksi. Alussa yliampuvalta näyttänyt mattonippu osoittautui varsin niukin-naukin riittäväksi, ja jouduttiinkin tekemään parin maton kohdalla ratkaisu siirtää ne säätämöalueen rajamailta radiohuoneen hyposentrumiin.
Lopputuloksena on rullatuoliyhteensopivaa pintaa kaikkialla, missä tällä hetkellä rullatuoleja kerholla käytetään. Arton OH2JI ison maton palveluspaikka siirrettiin kahvihuoneeseen pöydän ja sohvien alle. Tulevaisuus näyttää miten hyvin muovit suojaavat pölyltä. Ensivaikutelma on loistava.
Mukana siivoamassa ja asentamassa levyä: Kari OH4KA, Petri OH2KNU, Vellu OH7JEV, Jussi OH2GLG, Arto OH2JI ja Mikko OH2FLO.

Comments
Post a Comment